Heikki Hiilamo
Heikki Hiilamo

Tiedotteet ja kannanotot

Lehdistötiedote 14.4.2011.

On aika hyvästellä kolmikanta

Kolmikanta on eettisesti kestämätön yhteiskunnan vahvimpien etukoneisto. On irvokasta, että yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien asioista eivät itse asianosaiset ole mukana päättämässä. Sata-komiteassa sisuuntuneet Osmo Soininvaara ja Heikki Hiilamo haluavat uudistaa järjestelmän. Perusturvasta on päätettävä eduskunnassa.

Sosiaalipolitiikasta eli eläkkeistä, veroista ja jopa perusturvasta on sovittu Suomessa perinteisesti nk. kolmikantaperiaatteella eli työnantajajärjestöjen, työntekijäjärjestöjen ja valtion kesken.

- Valtio on jäänyt kolmikannassa äänettömäksi yhtiömieheksi, jonka tehtävänä on panna täytäntöön työmarkkinajärjestöjen päätökset. Kolmikannassa on eettisesti arveluttavaa, että ilman ääntä jäävät ne, jotka eniten tukea tarvitsevat – lapset, sairaat, vanhukset, syrjäytyneet. Näin tapahtui myös SATA-komiteassa ja niin kutsutussa sosiaalitupossa, tutkimusprofessori Heikki Hiilamo toteaa.

Soininvaara ja Hiilamo ovat yhtä mieltä siitä, että perusturvasta on päätettävä eduskunnassa. Vastuu heikoimmassa asemassa olevien palveluista ja tuista kuuluu poliitikoille, eivätkä he saa piiloutua vastuusta työmarkkinajärjestöjen selän taakse. Monet tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota myös siihen, että eläkerahojen valvontaa olisi laajennettava demokraattisemmin maksajien eli palkansaajien ja yritysten edustajille, Soininvaara toteaa.

- Kolmikannan kuuluu nykymuodossaan jäädä menneisyyteen. Se on eettisesti kestämätön yhteiskunnan vahvimpien etukoneisto ja rakenteena kansanvallan vastainen. Työmarkkinajärjestöt sopikoot edelleen keskinäisistä asioistaan, mutta se, mikä koskee laajempia joukkoja, pitää jättää demokraattisen päätöksenteon valtaan, Hiilamo painottaa.

Soininvaara ja Hiilamo esittelevät visionsa uudesta Suomesta tänään Jäähyväiset kolmikannalle?
-keskustelutilaisuudessa klo 18.30 Tikkurilassa (naisresurssikeskus Pihlaja, Unikkotie 2 C, 2 krs.).

Lisätietoja:
Heikki Hiilamo 040-358 7203 heikki@hiilamo.fi
Osmo Soininvaara 045-121 4559 osmo@soininvaara.fi

- – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – -

Tiedote 28.03.2011

Tuloerot kuriin! -kampanja avattu

Tuloerot kuriin -kampanja avattiin maanantaina 28.3.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ja tutkimusprofessori Heikki Hiilamo haastavat eduskuntavaaliehdokkaat kampanjaan tuloerojen kaventamiseksi.

Kampanjan sivuilla osoitteessa www.tuloerotkuriin.fi ehdokkaita pyydetään allekirjoittamaan seuraava sitoumus: “Me allekirjoittaneet sitoudumme työskentelemään tuloerojen kaventamiseksi, mikäli tulemme valituiksi eduskuntaan huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa. Työskentelemme tämän tavoitteen hyväksi muun muassa verotusta, tulonsiirtoja, julkisia maksuja ja työllistämistoimia koskevissa päätöksissä.”

- Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet lähes yhtäjaksoisesti jo 20 vuoden. Tuloerojen kaventaminen edellyttää selkeää poliittista tahtoa. Allekirjoittamalla sitoumuksen ehdokkaat voivat osoittaa, että heillä on tahtoa työskennellä tuloerojen kaventamiseksi, kertoo Helsingissä ehdolla oleva Outi Alanko-Kahiluoto.

- Tuloerojen kaventamisella on kansan ja asiantuntijoiden tuki. Pyysimme tusinaa Suomen johtavaa tulo- ja terveyserojen tutkijaa allekirjoittamaan kampanjan tueksi seuraavan toteamuksen: “Vahva tutkimusnäyttö osoittaa, että suuret tuloerot vahingoittavat väestön terveyttä ja hyvinvointia. Kielteiset vaikutukset eivät koske vain pienituloisia vaan lähes koko väestöä. Tasaamalla tuloeroja voidaan parantaa väestön terveyttä ja hyvinvointia.” Lähes kaikki suostuivat. Heidän nimensä julkistetaan kampanjan yhteydessä, kertoo Uudellamaalla ehdolla oleva Heikki Hiilamo.

Kampanjaidean taustalla on Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirjan The Spirit Level (pian suomeksi Tasa-arvo ja hyvinvointi) tuloksena syntynyt kampanja The Equality Pledge (http://www.equalitytrust.org.uk/pledge/signatories), joka toteutettiin ennen Ison Britannian parlamenttivaaleja. Kirjan sanoma on terveys- ja sosiaalisten ongelmien yhteys tuloeroihin. Aiheesta on olemassa myös runsaasti suomalaisten tutkijoiden koti- ja ulkomailla julkaisemaa tutkimusnäyttöä.

Kampanja avataan keskustelutilaisuudella maanantaina 28.3 klo 18 ravintola Oivassa (Porthaninkatu 5). Tilaisuudessa ehdokkaat, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ja köyhyystutkija Heikki Hiilamo keskustelevat siitä, mitkä ovat tehokkaimpia keinoja vähentää eriarvoisuutta ja rankentaa oikeudenmukainen yhteiskunta. Tilaisuuden juontaa Tuomas Rantanen.

Lisätiedot:

Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727

Heikki Hiilamo
GSM 040 358 7203

- – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - – - -

Lisää Heikki Hiilamon mielipiteitä ja kannanottoja mm. SOMA -blogissa.