Heikki Hiilamo
Heikki Hiilamo

Tutkija

“”Monet kesälomat olen tehnyt salapoliisin työtä tutkimalla tupakkateollisuuden kieroa toimintaa. Lapseni eivät ole aina päässeet tähän leikkiin mukaan. Lopulta tästä työstä syntyi toinen väitöskirjani.””

Olen elämässäni tehnyt hyvin erilaisia töitä, toiminut yrittäjänä, tutkivana journalistina, toimittajana ja tutkijana mm. STAKES:issa, Veronmaksajien keskuliitossa sekä nykyisin tutkimusprofessorina KELA:ssa. Aiemmissa hyvinkin erilaisissa työtehtävissäni vihreänä lankana minulla on aina ollut tutkiva mieli ja halu vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin.

Kiinnostus yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta kohtaan on johtanut minut eri tutkimusaiheiden äärelle. Ensimmäisessä väitöskirjassani vertailin Suomen ja Ruotsin perhepoliittisia linjauksia sekä  tarkastelin sitä, miten 90-luvun lama vaikutti perhepoliittisiin järjestelmiin. Väitökseni The Rise and Fall of Nordic Family Policy tein Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitokselle ja se tarkastettiin kesällä 2002.

Vuonna 2000 aloin tutkia tupakkateollisuuden lobbausstrategioita. Kirjoitin tieteellisiä artikkeleita aiheesta, joka vei mukanaan, se oli kuin salapoliisityötä. Toiseen väitöskirjaani kokosin näitä artikkeleita ja olen jatkanut tupakkatutkimusta edelleen, viimeksi vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa talvella 2011. Väitös The Fear of Losing out – Tobacco Industry Strategies in Finland 1975-2001 tarkastettiin  kesällä 2007 Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksella.

Viime aikoina olen erityisesti perehtynyt hyvinvointivaltiomme tilaan, yhteiskunnan rakenteisiin ja sosiaalipoliittisiin kysymyksiin. Asiantuntemustani suomalaisesta hyvinvointivaltiosta on käytetty eduskunnassa. Olen ollut muun muassa paljon keskustelua herättäneen SATA-komitean perusturvajaoston jäsen, jonka työ jäi harmillisen kesken. Hyvinvointitutkimus on työni, mutta olen kuitenkin turhautunut siihen, että asiantuntijana en ole päässyt osallistumaan päätöksentekoon. Uskon, että kansanedustajana pystyn paremmin vaikuttamaan ja tekemään työtä hyvinvointivaltion eteen.